Kuu


 
Lapsena makasin usein ulkona pulkassa katsellen tähtitaivasta. Ylläni avautuva musta avaruus muodosti loputtoman tilan, joka oli mielestäni äärettömän kaunis, mutta myös hyvin pelottava. Taivaan katselu loi kaksinaisia tunteita: Ensisijaisesti koin olevani osa maailmankaikkeutta – samalla tunsin myös nöyryyttä. Olin vain pieni mikrosirunen kosmoksen suuressa loputtomuudessa.

Työskentelyäni on aina ollut ohjannut ajatus tilasta ja siellä olevista muodoista. Koenkin olevani enemmän kuvanveistäjä kuin taidegraafikko. Veistän teokset pääasiallisesti koivuvaneriin, joka on kovaa ja hankalaa työstää. Pidän kuitenkin vanerin luomasta kömpelöstä ilmeestä ja kulmikkaista viivoista. Japaninpaperi taas kompensoi vanerin karkeita muotoja omalla kauniilla herkkyydellään ja pehmeydellään.

Ajattelen, että levyyn auki kaiverretut tapahtumat siirtyvät puun pinnasta paperin muodostamaan tilaan. Jokaisella tilassa olevalla asialla on paikkansa ja oikeutensa syntyvässä kuvassa. Hion yksityiskohtia pitkään. Lisäksi vedostan puupiirrokset käsin. En toisin sanoen paina laattoja prässillä, vaan hierrän puuhun telatun värin lusikalla paperiin. Käsin painaminen tekee mahdolliseksi erilaiset utuiset ja epätasaiset sävypinnat sekä tarpeelliset yksittäiset korostukset. Jokainen tekemäni vedos on tämän vuoksi myös hieman erilainen.

Teosteni henkinen koti löytyy 1800-luvun japanilaisesta puupiirroksesta. Palaan usein katselemaan vanhojen mestareiden töitä löytääkseni niistä jonkunlaista ohjausta vedoksieni toteutukseen.  Japaniin viittaa myös puupiirrosteni pyöreä muoto, jonka liitän kuuhun. Kuu on taivaankappale, jota olen ihaillut lapsesta saakka. Pyöreä kuu esiintyy teoksissani sekä työn muotona että sommitteluelementtinä paperin horisontissa.


Lotta Pyykkönen
taidegraafikko